Listen

Valmistusvirhe

Olen lähtenyt kaikkialta maailmalle

CD

12,00  8,00 

In stock

1. Juna 15:10
2. Kolmesataakuus
3. Ja nyt me olemme toisia kaupunkeja
4. Vie minut pois
5. Isä
6. Laulajan laulut
7. Luojan tauti
8. Tahdon merelle
9. Itsestäänsyttyjä
10. Tämä on yksi niistä lauluista
11. Ota vastaan ikäsi kypsyys
12. Tää tunne on tärkeä
13. Olen yrittänyt verta vuokses luovuttaa
14. Intiaanit tulee

Valmistusvirhe on T.E.P. Leppäselle kadotetun äänen etsintää kuorossa soivien kaikujen maailmassa.

Kahdesta t-kirjaimesta mies ja kitara -sooloprojekti luottaa tunteeseen – ei täydellisyyteen, ja tämä kuuluu kaikessa rosoisuudessaan. Pulppuava malja täyttyy haikeudesta, haikeudesta ja vielä kerran haikeudesta. Sitten taas käydään kostuttamassa huulia järjettömyyden luolassa, jonka jälkeen nuorille vihaisille miehille perinteiset teemat pääsevät taas rykivään ääneen. Välillä punkin ja välillä iskelmän puolella soiva musiikki haikailee lähtöä jonnekin sinne, mitä ei koskaan edes ollutkaan.

Valmistusvirheen ensimmäinen julkaisu, Olen lähtenyt kaikkialta maailmalle (2013), on kaikessa haudanvakavuudessaan hillitön kurkkaus matkalaulujen maailmaan. Tapio Rautavaaran lempeä katse on ohjannut tekijän terävää kynää, kun venäläisen bardi-musiikin vaikutteet ovat ryömineet koloistaan ja asettuneet laulun rytmeihin. Kitara on rapistunut ja akustinen, mutta sähkö lisää tuntumaa sormiin ja sulattaa jään.

Record label: Levy-yhtiö Äänetön

Listen