Tähän ketjuun voisi kukin kirjoittaa oman mielipiteensä Eleanooran toisesta albumista. Itselläni odotukset olivat korkealla ensimmäisen levyn jälkeen. Toukokuussa Semifinalin keikalla soitettiin jo muutama tämän levyn biisi, ja silloin niistä ei oikein osannut nauttia yhtä paljon kuin tutuista biiseistä. Tämän vuoksi pelkäsin vähän, ettei tästä tulisi yhtä hyvää levyä kuin edellisestä. Onneksi olin väärässä. Tämähän on edeltäjäänsä parempi!
Tässä vielä kommentit jokaisesta biisistä erikseen:
Tammen varjossa: Ensikuulemalta biisi vaikutti aika mitäänsanomattomalta, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen olen alkanut pitää tästäkin. Aluksi pohdin, onko sanoitus vertauskuvallinen kertomus väkivaltaisesta parisuhteesta, mutta ilmeisesti ei ole.
Ambulanssikuskitar: Hauska biisi, joka vaikutti mielenkiintoiselta jo ensikuulemalta livenä. Biisillä on myös hyvä nimi. Odotukset ovat korkealla myös videon osalta.
Epäilen sinua: Erinomainen biisi, jonka loppuosa on samaan aikaan mahtipontinen ja koominen.
Tai-Panin paholainen: Hyvä biisi, joka jää helposti soimaan päähän.
Vladimir Grutšov: Mahtava biisi, jossa varsinkin takaa-ajon tunnelma esitetään erinomaisesti. Tästä sai myös hyvän nimimerkin. Harkitsin myös Hullua Pierrotia, mutta päädyin Vladimiriin.
Pesulassa: Levyn huonoin biisi. Sopisi paremmin Reginan levylle. Parasta tässä on kohta, jossa Noora ääntää pikkuhousut hauskan ponnekkaasti. Sen sijaan ketä-sanan puhekielinen käyttö vähän häiritsee.
Bolly palkkionmetsästäjä: Varsin hyvä biisi. Siitä Bollyn koodista ei oikein tahdo saada selvää, mutta ehkä tämänkin levyn sanoitukset julkaistaan jossain vaiheessa. Vähän biisissä särähtää korvaan Bolly-sanan ääntäminen suomalaisittain.
Kopiokissa 2 - Syystalven demoni: Hyvä biisi. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ajattelin, että alkuperäinen Kopiokissa olisi parempi, mutta enää en ole varma.
Suljetun osaston astronautti: Hyvä biisi tämäkin. Hauskin kohta on ehkä tuo hoitajia purin tahallaan. Jotenkin tuo tahallaan-sana antaa ymmärtää, että potilas ei ole täysin ymmärrystä vailla. Miten osaattekin tehdä tällaisestakin aiheesta näin koomisen biisin?

