Keraaminen Pää reviews

[Sami / Fonal]

The Wire magazine

[Sami / Fonal]

http://pitchfork.com/reviews/albums/145 ... minen-paa/

Keraaminen Pää
Islaja
Keraaminen Pää
[Fonal; 2010]
6.6

Merja Kokkonen, better known under her songwriting alias Islaja, hails from Helsinki, Finland. But if you had imagined a more exotic origin for the Norse psych-folk singer-- a stretch of old growth forest, a long-forgotten Eastern Bloc hermitage, or maybe Middle Earth-- you could be forgiven. When Islaja's first album, Meritie, landed on U.S. record store shelves in 2004, it sounded otherworldly-- a strange brew of toy piano plinks, discordant guitar strums, and Kokkonen's haunting, child-like vocals. Even back then, in the heyday of freak-folk and New Weird America, it was peculiar and unique music. These days it's a little easier to pin down where she's hanging out, though: behind a laptop.

Keraaminen Pää, Islaja's fourth record, was recorded on the run-- produced and conceived by Kokkonen while she hopped between Berlin, Helsinki, Grand Popo, and Hong Kong. The acoustic guitars, pump organs, pianos, and field recordings-- key elements of Islaja's earlier work-- are mostly absent here, possibly out of design, possibly out of necessity. After all, it's easier to travel light. Instead, Keraaminen Pää leans heavily on electronics-- icy synth tones, crunchy samples, and abstract gurgles. The music moves at a glacial pace; it grunts and buzzes. Kokkonen's voice, long shrouded in a haze of analog tape hiss, gets a digital facelift here. For the first time, her vocals are clearly and cleanly recorded.

For a record conceived mid-walkabout, it's a moody affair. Imagine a surrealist take on Marianne Faithfull's bleaker work. Feelings of emptiness and obsession are portrayed from strange sidelong angles. "I was at your mercy and mercy was all I lived on/ I was a ceramic head on wooden shoulders," sings Kokkonen on album opener "Joku Toi Radion (Someone Brought a Radio)". On "Dadahuulet (Dada Lips)" necking is reframed as a series of tough Twister moves. "Put hand in their hand, your tongue on their hand, lips on their nape and nose on their neck," she whispers.

Islaja is not the first folkie to embrace electronics-- samplers gave Animal Collective a second wind and Richard Youngs has been ringing squawks and warbles out of his computer for years. But Kokkonen's shift in execution comes with a cost. Where her music once seemed alien-- untethered from time and place-- the cold clicks and hums of Keraaminen Pää come off sounding modern, mechanical, and familiar.

— Aaron Leitko, August 23, 2010

[Sami / Fonal]

http://www.rumba.fi/islaja-keraaminen-p ... mio-10504/


Islaja: Keraaminen pää – Todellinen Suomi-ilmiö

“Suomalainen avantgarde elää ja voi hyvin, vaikkei siitä moni tiedäkään”, kehuu Oskari Onninen Islaja-arviossaan.

Teksti: Oskari Onninen

Isänmaallinen ylpeyteni saa kolauksen joka kerta, kun Suomea mainostetaan metallimaana.

Vaikka särökitarat muhjuavatkin täällä koko kansan radiokanavilla ja festivaalit pursuavat raskaampaa musiikkia, on metallia mahdotonta pitää sen enempää suomalaisena kuin minkään muunkaan maalaisena genrenä. Siksi koko yleissuomalainen metalli-identiteetti tuntuu väkisin väännetyltä.

Jos pitäisi lähteä etsimään mahdollisimman uniikkia Suomi-soundia, kääntäisin katseeni välittömästi kohti Circlen johtamaa Pori-skeneä sekä Ulvilasta Tampereelle siirtynyttä Fonal Recordsia.

Circle on saanut jatkuvasti enemmän huomiota ulkomaiden lisäksi myös Suomesta, mutta Fonalin metsäfolk-aktit Kemiallisten ystävien, Islajan ja Paavoharjun johdolla ovat pysyneet pienten piirien herkkuna. Nämäkin fanipiirit kuitenkin ulottuvat ympäri maailman.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen Pitchfork-sivusto ja kokeelliseen musiikkiin keskittyvä The Wire -lehti ovat hehkuttaneet 2000-luvulla Suomeen kehittynyttä kokeellista folk-skeneä jo vuosien ajan. Fonal myykin merkittävän osan levyistään ulkomaille.

Metsäfolkia leimaa yleisesti soitinten ja koneellisten äänten sekoittuminen pirstaleisiksi ja rahiseviksi äänitekstuureiksi, jotka soivat kuin ambient, jossa tapahtuu koko ajan jotain. Tunnelma muistuttaa usein metsästä ja luonnosta, kuten genren nimikkeestäkin käy ilmi.

Helsingistä Berliiniin muuttanut Islaja eli Merja Kokkonen on tehnyt neljännestä levystään edellisiä tuotoksiaan helpommin lähestyttävän. Niinpä Keraamiselle päälle kannattaa antaa mahdollisuus, vaikka aiempien Islaja-levyjen taiteellinen ja kokeellinen kunnianhimo olisi ollut liikaa.

Edelliset Islajan levyt ovat soineet metsäfolk-standardien mukaisesti dissonoivina ja polyfonian varassa leijuvina yhtenäisinä kilkuttelukollaaseina. Nyt soittimet soivat selkeinä ja omillaan, sen sijaan että ne punoisivat tunnistamattomiksi muuntuneista äänistään yhteistä räsymattoa.

Kappaleiden selkärankana toimii edellisiä levyjä hallinneen kitaran sijaan piano. Islajan laulu, joka pitää kappaleet kasassa, soi aiempaa efektittömämpänä ja voimakkaampana. Ilmaisu on selkeytynyt niin paljon, että levyn ainut verrokki – jos Islajan kohdalla sellaisista voi puhua– on Fonal-kollegoiden sijaan Vukin viimevuotinen The Plains -levy.

Selkeytymisestä huolimatta Keraaminen pää on ainutlaatuiselta kuulostava kokeellinen albumi, joka on kuorrutettu poikkeuksellisen tiiviillä ja mystisellä tunnelmalla sekä oudolla kauneudella. Hetkittäin se soi jopa pelottavana, kuten maanisena sykkivässä Rakkauden palvelija/14. käsky -kappaleessa.

Kokonaisuuden viimeistelevät tekstit, jotka luotaavat masentuneen sielunmaisemaa. Lyriikat sisältävät niin vahvan audioesteettisen latauksen, että on helppo kuvitella suomea ymmärtämättömienkin mieltyvän niihin.

Keraamista päätä on ainutlaatuisuudestaan johtuen hankala lokeroida nykypop-musiikin kontekstissa, sillä se tuntuu nostavan etusijalle esteettiset arvot ja olevan enemmänkin musikaalista taidetta kuin taiteellista musiikkia.

Juuri se tekee Islajasta edelläkävijän. Mutta sitähän “avantgarde” jo nimensä mukaan tarkoittaakin: etujoukkoa.

Arvio on julkaistu Rumbassa 12/10

[Sami / Fonal]

http://desibeli.net/arvostelu/4865

Julkaistu: 13.09.2010
Arvostelija: Antti Hurskainen

Suurin osa ajasta menee itsesääliin / ja loput arjen askareisiin. Islajan uudella pitkäsoitolla on kappale nimeltä Ajanlaskun aatto. Se alkaa noilla sanoilla, järkyttävän hienosti, saaden kuulijan nyökkäilemään ja hiukan tuulettamaan. Keraaminen pää on juuri tällainen levy. Se luo Islajalle tyypilliseen tapaan omanlaisensa tunnelmallisen tilan, jossa ei ole juuri mitään turvallista, mutta sitäkin enemmän nähtävää ja tunnettavaa. Tasaisesta ja mahdollisimman vähän ketään mielistelevästä kokonaisuudesta erottuu kuitenkin jatkuvalla syötöllä mainitunkaltaisia kohokohtia, rivejä ja etenkin ääniä. Vaikeaksi Islajan musiikkia ei yhäkään voi kutsua. Täytyy vain malttaa kuunnella.

Metsä ja folk ovat Islajan yhteydessä toisteltuja sanoja. Keraamisella päällä ei ole juuri mitään tekemistä kummankaan kanssa. Aiemmilla levyillä häivähdelleiden abstraktin puisten sävyjen tilalla on asfalttia ja asunto. Esimerkiksi avauskappale Joku toi radion rakentuu raskaasti murisevan koneblueskuvion ympärille välittäen albumille tyypillistä urbaania kolkkoutta. Kappaleessa Islajan ääni ilmoittaa olleensa keraaminen pää puisilla hartioilla. Käsin kosketeltavat kuvat kertovat muutenkin konkreettisessa hajoamisuhassa olevista mielistä ja kehoista, mutta ilmaisussa on myös vaadittavaa kepeyttä, välillä jopa komiikkaa. Ville Leinosen kanssa tunteikkaana vuorolauluna esitetty Ajanlaskun aatto pitää sisällään koko spektrin ja onkin kappalekokonaisuutena albumin paras.

Islajan lauluääni maneereineen on varmasti monen mielestä sietämätöntä kuultavaa. Olen heidän kanssaan samaa mieltä, tavallaan. Omaperäisyydessä on aina jotain sietämätöntä. Keraamisella päällä soi ääni, joka tuntuu tiedostavan erikoisuutensa ja antaa sen kuulua. Pimeyttä kohti artikuloidaan reilusti yli, Suzy Sudenkita puhuttelisi vaikkei ymmärtäisi kieltä. Tässä mielessä Islajan vankkaa suosiota Suomen ulkopuolella ei tarvitse ihmetellä.

Vangitsevaa ja omalaatuista taidetta Islaja on tehnyt aina, mutta Keraaminen pää taitaa silti olla hänen tähänastisen levytyshistoriansa parhaiten sävelletty ja sanoitettu kokonaisuus. Alkuhämmennyksen jälkeen se tuntuu tarjoavan ihmeellisen runsaasti ulottuvuuksia. Ja näinhän Suzy Sudenkidassa neuvotaan:

Ehkä tummuus ensin säikäyttää, vaan pian silmä tottuu
ja erottaa monta mustan sävyä

5/5

[Sami / Fonal]

Göteborg-Posten

http://www.gp.se/kulturnoje/musik/1.452 ... aminen-paa

Islajas konsert på Geigerfestivalen förrförra hösten var oväntat hård, musiken nästan ilsken, med en starkare elektronisk puls än på skivorna. När Merja Kokkonen återvänder med sitt fjärde album är den folkpsykedeliska mystiken ersatt av en storstadsatmosfär. Ungefär som CocoRosie, fast utan de teatrala gesterna. Kanske är det Berlin och Hongkong – där delar av skivan spelats in – som spökar. Ett par låtar är onödigt dramatiska, men lika ofta är det melodier som skapar en intressant osäkerhetskänsla. Och rösten kommer nära. Sången, texterna, stannar kvar.

PM Jönsson

[Sami / Fonal]

HS Kulttuuri

http://www.hs.fi/kulttuuri/levyt/artikk ... SI1KU04mvh

Pop. Kun syötin Islajan (oik. Merja Kokkonen) neljännen studiolevyn, Keraamisen pään tietokoneelleni, ehdotti ohjelma, että levyn genre olisi "other". Paremman lajityypin puuttuessa "toinen" kelpaa hyvin, niin totutusta erilaista, niin omintakeista Islajan vangitseva musiikki on.

Yhdysvalloissa Islajan ja muiden Fonalille levyttävien avantgardeartistien musiikkia on kuvailtu suomalaiseksi metsäfolkiksi. Tunnelma on kuin tiheässä kuusimetsässä: hiljaisuus ja sattumanvaraiset äänet vuorottelevat, ja mielikuvitus muuttaa liikkeen ja varjot myyttisiksi olennoiksi. Tai näin ainakin aikaisemmilla levyillä. Keraaminen pää ei nimittäin ole yhtä vahvasti myyttisen hämärän peitossa kuin vaikka Ulual yyy (2007), jossa kuului vielä psykedeelisesti taittunutta, muodosta vapaata äänikudosta ja vapaasti luonnosta ammentavaa lyriikkaa.

Nyt Kokkosen laulu ei peity, mutta se ei myöskään ole pinnassa kuten popmusiikissa. Laulun ja soittimien - yhä vahvemmin koskettimien ja syntetisaattoritekstuurien - suhde luo kaikuisia tiloja, joita sanoitukset värittävät ja muuttavat kuuntelijan mielessä tilanteiksi.

Sanoitukset tarjoavat mietittävää kerros kerrokselta: Keraaminen pää vihjaa ja pohtii. Loppujen lopuksi se myös kertoo. Masentuneen halusta valoon, mutta myös rakkaudesta, himosta ja kaipuusta.

Otto Talvio

[Sami / Fonal]

http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=12116

”Siltä näytti, olin keraaminen pää puisilla hartioilla.”

Helsingistä Berliiniin muuttanut Islaja on yhtä kuin Merja Kokkonen, ja Islajan neljäs pitkäsoitto on monin tavoin kuin Kokkosen uusi kotikaupunki; värikäs mutta minimalistinen, kolkko mutta silti oudon sydämellinen. Aiemmin Islajan yhteydessä on ahkerasti mainittu sanat ”metsä” ja ”folk”, mutta nuo sanat voi nyt unohtaa sillä Keraaminen pää on jotain huomattavasti enemmän.

”Väitätkö ettei sua hämmennä tää ihme ihmis-näytelmä?”

Edellisillä Islajan albumeilla soittimet sekoittuivat usein toisiinsa ja äänimaisema tahtoi olla kuin yhtä suurta pintaa, josta oli vaikea erottaa yksityiskohtia. Nyt taustat on riisuttu lähes minimiin ja jokainen soitin piirtää tarkkoja viivojaan aiempaa suuremmille kankaille. Karsittu tyyli on tehnyt musiikista helpommin lähestyttävää, mutta tuoreen albumin yleinen henki on kehityksestä huolimatta edelleen äärimmäisen kokeellinen. Säröinen kitara, piano ja basso sisustavat satunnaisten puhaltimien kera kappaleiden karuja huoneita, joissa on löydettävissä lähinnä valkoisen ja mustan sävyjä. Kaiken keskelle kohoaa Kokkosen laulu joka on usein enemmänkin lausuntaa. Kokkosen ääni ja tyyli jakavat varmasti mielipiteet, kuten jokainen persoonallinen ääni aina tekee, mutta Keraamisen pään tarpeisiin ilmaisu on täydellistä.

”Mitä tehdä kun peilistä katsoo aivan väärä henkilö, mutta peilin taaksekaan ei näe?”

Terävien tekstien teemat kertovat usein hauraista hetkistä ja mielistä, tosin mukaan on sujahtanut myös sopiva annos kuivaa huumoria. Avausraita Joku toi radion heijastaa groovaavalla kuviollaan mieleen varjokuvan Vukista, kun taas kiihkeä Rakkauden palvelija / 14. käsky omaa sitä riisuttua kauneutta ja mystisyyttä, joka oli ominaista kultakautensa Nick Cavelle. Muita vertailukohtia on aika turha etsiä tai esittää, sillä Keraaminen pää on persoonallisuudessaan omaa luokkaansa. Islaja on neljännellä pitkäsoitollaan löytänyt sen pisteen, jossa kaikella on merkitys eikä pieninkään palanen ole turha. Suorastaan mykistävän kaunista musiikkia, jota pohtivat, monikerroksiset lyriikat ainoastaan vahvistavat.

Arvosana 5/5

Arvostelija: Mika Roth

[Sami / Fonal]

The Line Of Best Fit

By Joseph Knowles

Read the whole story here: http://www.thelineofbestfit.com/2010/09 ... minen-paa/

[Sami / Fonal]

Agitated Athmosphere

http://blog.kexp.org/blog/2010/09/10/ag ... minen-paa/

As major labels continue to exist behind the times, artists and labels with little capital and lesser reputations are producing some of the most innovative, interesting, and inspiring music. Whether it’s creating a new niche in digital technology or looking to once obsolete formats, Agitated Atmosphere hopes to pull back the curtain on a wealth of sights and sound from luminaries such as Islaja.

Finnish label Fonal continues to languish in obscurity—a horror that has yet to be rectified by an eager music buying public that has displayed less fear in the words and musics of non-English music (Dungen, Sigur Ros, etc.). Buoyed by a catalog of pop, rock, folk, psych, and electronic releases, those who have latched onto the teet of Fonal have been privy to some of the world’s best music.

Paramount to the success (as small as it has been) of Fonal is Merja Kokkonen, AKA Islaja. Every lofty representation given to her blend of electro-acid-folk compositions has been levied (Björk, Nico, Patti Smith) but they do little justice to Kokkonen’s style bending. American shores are mesmerized by the pomp and tabloid fodder, neglect true talent such as Merja Kokkonen. Whether she could be a star outside of Finland is anyone’s guess but her fearlessness—a quality the media purports to treasure—proves limitless.

Kokkonen’s free spirit continues unchecked on her fifth album (her fourth for Fonal), Keraaminen Pää. Seamlessly combining myriad influences into well crafted pieces of art is Kokkonen’s forte; Keraaminen Pää standing as her most cohesive example to date. The music is vivid and lively as Kokkonen carefully spreads her dark lyrics across the melodic canvas. Keraaminen Pää balances these two forces effortlessly. Kokkonen’s lyrics delve into root feelings (anguish, loss, despair, loneliness) with unrelenting openness. Much of the album is Kokkonen’s search for meaning—for light—in a world blanketed in doubt. At Keraaminen Pää’s conclusion, there is no joy in Kokkonen’s voice, though her psychedelic touches deliver the light for which she has desperately searched. This is the power of Islaja: the ability to combine sorrow and perseverance in the face of a planet speeding off its axis. There IS hope where none should be and through her looking glass, Kokkonen gives us a brief (albeit obscured) glimpse.

Justin Spicer

[Sami / Fonal]

Berliiniläistynyt Islaja, syntymänimeltään Merja Kokkonen, on tehnyt viisi levyllistä spontaanilta kalskahtavaa ja kosmopoliittisen monimuotoisesti kihahtelevaa musiikkia, jota kuvaa jatkuva hämmästyneisyys. Kuten kummastelemamme taiteilijat Francis Baconista Doris Lessingiin ja Meredith Monkista Fritz Langiin, Islaja kääntyy sisäänpäin etsimään vastauksia kieltäytymättä sokeutumasta käsittämättömän maailman edessä.

Jos Kokkonen onkin näkijänä suhtautunut jo pitkään piittaamattomasti sovinnaisuuksiin, Keraaminen pää on minuuttejaan pidempi näyte staattisesti paikallaan polkevaa, syvälle kurkottavaa ja lapsellisesti haparoivaa äänten vuoropuhelua, joka todistaa tekijänsä janoavan tahraamattomia tekstuureja. Niistä aukeaa uudenlaisia portteja tuntemuksiin, joita ääni herättää, eikä tässä valossa olekaan merkityksetöntä, että Keraamista päätä kannattelevat monesti ameebamaisesti käyttäytyvät sähköiset rakenteet, eivät akustisiin soittimiin palautuvat
luonnonmukaiset äänenvärit. Ujeltavat, surisevat ja pulputtavat pistot seurustelevat äänekkäästi keskenään Kokkosen muotoon veistetyn äänen pitäessä hovia nyrjähtäneen maailman keskellä. Jopa siellä hän onnistuu kuulostamaan etäiseltä ja olemaan sittenkin etualalla.

Saatesanoissa kirjailija Antti Nylén toteaa, että ”hiljaisuutta on jäänyt kuuluviin”, ja sähköisen kuosin ohella levy yllättääkin nimenomaan tapahtumiensa hienovaraisuudella, haluttomuudella pureskella musiikkia kokemuksiksi kuulijan puolesta. Yövalolla vaski voi kaikua kuin Blade Runner Bluesilla, mutta maailma on toinen, kuulijan maailma kolmas. Riisutuimmillaan Keraaminen pää on kaavamaisen kulmikas kokoelma lyhyitä katkelmia ja uuvuttavasti takeltelevia luuppeja, mutta tummanpuhuvan raaka esitys ja ylä-ääniksi purkautuva ekspressionismi onnistuvat pääsääntöisesti kohottamaan kokemuksen sanojen tuolle puolen.

*** ASKO KAUPPINEN

[Sami / Fonal]

Kemialliset Ystävät and Islaja reviews in Winter 2011 issue of Signal To Noise.